Ajatuksia tässä ja nyt

Huomasin, että olen viime aikoina lainaillut tänne minua koskettavia runoja, mietelmiä ja musiikkia enemmän kuin avannut omaa ajatusmaailmaani. Olen keskittynyt omiin ajatuksiini ja olooni ja omat sanat ovat jääneet sisäisiksi pohdinnoiksi. Olen rauhoittanut elämistäni pienin keinoin, hidastanut. Työssä olen painanut jarrua ja ottanut etäisyyttä kiireeseen. En pysähtynyt, mutta muutin omaa käyttäytymistäni ja jätin turhan hötkyilyn pois. Ei maailma kaadu, vaikka niin teenkin.

Niinhän minä olen ajatellut, että jos on liian kiire, hyppään vain pois kyydistä. Se ajatus on kuulunut ajatusmaailmaani pitkään. Ei ole vain tainnut tulla tilannetta, että tosiaan olisi pitänyt hypätä. Enkä hypännyt nytkään, hidastin vain. Annan suurimman kiireen mennä ohitseni. Niin kuin sanonnassa sanotaan, mihinkäs tässä kiire, valmiissa maailmassa.

Tapanani on tehdä hommat mahdollisimman pian pois pyörimästä, etteivät ne kasaannu ja siinä teen itselleni  toisinaan kiirettä enemmän kuin olisi aihettakaan.  Tähän olen tarttunut, omaan tapaani tehdä töitä. Pyrin olemaan hoputtamatta itseäni. Voin välillä hengähtää ja antaa itselleni aikaa rauhoittua. Stressaavimpiin asioihin olen ottanut etäisyyttä ja tehnyt hitaammin, itseäni enemmän kuunnellen, vähemmän itseäni likoon pannen. Jo pienen etäisyyden ottaminen joihinkin asioihin on helpottanut. Oman asenteen muuttaminen oli loppujen lopuksi helppoa, kun tajusin missä mennään.

Lisäksi hemmottelua vapaa-aikana, kaikkia asioita mistä nauttii. Asioita, jotka tuovat elämäniloa ja -voimaa. Tärkeitä juttuja, jotka rentouttavat, virkistävät kehoa ja mieltä ja lataavat akkuja. Luonto elvyttää. Ihan aina. Omalla alkukantaisella lumollaan ja olemuksellaan. Luontoa on oltava lähellä, mielellään ihan vieressä, katseen ulottuvilla ikkunasta katsottaessa. Näivettyisin, jos joutuisin asumaan suuren kaupungin ydinkeskustassa ilman vapaan luonnon läsnäoloa.

Haluan nuuhkia raikasta ulkoilmaa. Haluan nähdä vuodenaikojen vaihtelun kasveissa. Haluan koskettaa puun rosoista pintaa ja kosteaa sammalta. Haluan kuulla lehtien kahinan jaloissani kävellessäni metsäpolulla. Eniten tätä kaikkea haluan tehdä metsässä. Metsä on se juttu. Metsä on suojaisa ja turvallinen. Syliinsä ottava. Rauhoittava. Lempeä ja voimakas.

Vaikka joskus kaihoan järvenrannalle vettä katsomaan tai pellonlaitaan etäisyyteen tuijottamaan, metsän koen itselleni lähimmäksi  luontoelementiksi. Olen aina asunut lähellä metsiä ja leikkinyt lapsena metsässä monet jännittävät ja hauskat leikit. Hämmästyin, kun eräs henkilö kerran kertoi pelkäävänsä metsässä. Hän koki sen uhkaavaksi, vieraaksi ja pelottavaksi ympäristöksi. Pari kertaa olen ollut hiukan eksyksissä vieraassa metsässä ja silloinkaan en pelännyt. Tiesin, että ennen pitkää löydän tuttuun kohtaan. Ennemmin tai myöhemmin.

Metsä ja luonto antavat  voimakkaita elämyksiä vähäeleisesti, vain olemalla oma itsensä. Tänään  aamuhämärissä  koin vaikuttavan luontoelämyksen ajaessani asfaltoitua pikkutietä peltojen läpi töihin. Havaitsin tien toisella puolella sähkölangan päällä istuksimassa erittäin ison linnun. Tajusin sen olevan paljon suurempi kuin tavallisesti langoilla istuvat harakat ja satunnainen haukka. Lähestyessäni lintu lähti langalta liitoon ja liiteli tien toiselle puolelle vain pari metriä autoni nokkapellin yläpuolelta. En ollut uskoa silmiäni nähdessäni sen liitelevän niin läheltä kuin auton kanssa leikitellen. Tämä vaikuttava ja lentotaidollaan kepeästi leikittelevä lintu oli huuhkaja.

Näin sen laskeutuvan pellolle parinkymmenen metrin päähän tiestä. Käänsin autoni ympäri heti, kun mahdollista ja pysäköityäni auton kävelin hiljaa ja hyvin hitaasti lähemmäs huuhkajaa. Se ei piitannut ohittavasta autosta, mutta kun olin noin kymmenen metrin etäisyydellä se otti siivet alleen ja siirtyi lähimetsän suojiin.

Näin tämän aamuisen yksilön hyvin läheltä, vaikka vain hetkisen. Se lyhyt hetki teki minuun vaikutuksen, tälläiset luontoelämykset jäävät vahvasti mieleen pitkiksi ajoiksi. Luontokokemus, joka antaa hyvän mielen siitä, että satuin olemaan juuri siinä oikealla hetkellä.