Joku kokee syksyn haikeana, suurena luopumisena. Minä en. Syksy on lepoon asettumista, rauhoittumista, tasaantumista. Levollista, vaikka tuuli ujeltaisi nurkissa. Loka-marraskuussa hyvästelen syksyn hetkeksi ja tapaamme jälleen vuoden päästä. Ero ei riipaise, vaan on luonnollinen osa vuodenkiertoa.
Tietty luopuminen kuuluu elämänkiertoonkin. On opittava luopumaan joskus. Ja elämä laittaa luopumaan, tahdot tai et. Ei auta vastaanhannaaminen, irti on päästettävä. Toisista asioista haluaakin päästä irti ja eroon, antaa vielä vauhtiakin niille. Ja sitten on asioita, joista ei tahtoisi luopua mistään hinnasta, pitää sinnikkäästi kiinni liepeistä.
Jos ei olisi syksyä, odottaisimmeko niin lumen tuloa ja talvea? Osaisimmeko arvostaa lumen mukanaan tuomaa valoisuutta? Odottaisimmeko malttamattomana tarpeeksi paksua lumipeitettä päästäksemme sivakoimaan? Ilman syyssateita ja -myrskyjä tuntuisiko koti niin lämpöiseltä ja kutsuvalta paikalta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti