Lumoissa tienoon

Joulukuinen sunnuntai metsässä. Ensituntuma ei lupaa liikoja, pilvien peittämä taivas, ilma käsin kosketeltavan kosteaa, sohjoinen vajaan kymmenen sentin lumikerros reitillä, luonnon väripaletti niukka. Karpalopaikkanikin näyttää luotaantyöntävältä.

Kävelen metsään sisään. Alan nähdä ja aistia vähitellen enemmän. Kosteassa ilmassa on helppo hengittää, vaikka tunnen sydämeni hakkaavan jyrkässä, ripeässä  nousussa. Lähellä, mutta piilossa ääntelee vaimeasti punatulkku. Muuten metsä on hiljainen, äänetön. Vai onko sittenkään? Keskityn  kuuntelemaan. Askelten ääni kahlatessa ohuessa lumessa, lumi on pehmeää, suojalunta   ja tuntuu kahisevan jaloissa kävellessä. Puista tipahtelee pisaroita sulavasta lumesta, niiden ääntä kuuluu jokapuolelta. Pisaroita tuntee myös kasvoillaan. Linnut ovat yllättävän hiljaa, punatulkun lisäksi vain laiskahkoa variksen raakkua ja tinttien vaimeaa juttelua. Etäältä kuuluu liikenteen ääntä, se voisi kaikota äänimaisemasta. Muuten metsä on nautinnollisen vaimeaääninen.

Niukka väripaletti alkaa avautua, kaikki ei näytäkään enää ankean harmaalta tai ruskealta. Siellä täällä lumi on sulanut täysin metsänpohjasta ja sammalet hehkuvat vihreinä kuin smaragdit. Vihreät sammalet loistavat vahvoilla väreillään, kilpailevia värejä kun ei ole. Lisäksi märkä sammal hehkuu väriään voimakkaammin kuin kuivahtaneet, riutuvat sammalet. Hangella näkyy myös mielenkiintoisia , rengasmaisia jälkiä. Kuin joku olisi leikkinyt hiihtosauvan kanssa. Mutta ei kai täällä vielä voi hiihtää, luntakin vain vajaa kymmenen senttiä.

Kivien päällä sulava lumikerros on reunoiltaan kuin kristallia tai timantteja, läpikuultavaa, kimaltavaa, säihkyvää. Se näyttää suuren kiven jäkälöityneellä pinnalla kauniilta minun silmiini, pysähdyn tutkimaan niitä monessa paikassa. Tämä retken alussa vähän luvannut metsä alkaa kaunistua silmissä, se avaa kauneutensa katsojalleen ja kokijalleen hitaasti ja vähän kerrallaan. Kun malttaa edetä riittävän pienellä vauhdilla ja katselee ympärilleen metsässä, näkee, kuulee, haistaa ja aistii paljon enemmän.

Tässä kangasmetsässä saa sellaisen metsäkokemuksen, jota metsältä haen. Haen metsästä rauhaa, elvyttävää ja eheyttävää voimaantumiskokemusta. Mahdollisuutta upota omiin ajatuksiinsa ja sisäiseen maailmaansa. Paluuta omaksi itsekseen arkipäivän hulinan jälkeen. Parhaiten se onnistuu yksin retkeillessä, silloin voi hyvällä omallatunnolla keskittyä täysipainoisesti omiin tuntemuksiinsa.

Hyvässä seurassa retkeily antaa eri asioita, enemmän yhteisiä kokemuksia ja elämyksiä ja mielenkiintoista metsän havainnointia yhdessä. Metsässä on mukavaa yhdessä, reitin valinnat ja hetkittäiset "hukassa olot" ovat kahden vähemmän huolestuttavia. Seurassa metsässä saattaa jäädä asioita luonnossa huomaamatta, mutta yhdessäolo on hauskaa ja pitkäkin matka taittuu kepeämmin.

Niin ja muuten - kyllä täällä voi jo hiihtää, ensimmäinen punaposkinen hiihtäjä tuli vastaan.....=)



Sumu peltojen yllä häilyy
puut uniset huokaavat.
Polun varrella kaarrellen päilyy
veet hopeanhohtavat.
Niin uuvun säveleen vienoon,
mi hiljaa humisten soi.
Olen loihdittu, lumoissa tienoon.
En irrota tahdo, en voi.

B. Gripenberg