Maailman kautta

Kävelen kirkkoon hiljakseen. Matka ei ole pitkä, muitakin näkyy olevan matkalla samaan suuntaan. Kirkko on kaunis, vanha puukirkko. Sen valot loistavat kirkkaina pimeässä illassa. Nousen mäen ylös ja astun kiviportaille. Ovi on suuri ja painava. Sen avattuani sisältä kuuluu vaimeita, rauhallisia ääniä ihmisten etsiessä oman paikkansa.


Istun takavasemmalle. Vähitellen kirkko täyttyy, tyhjiä paikkoja ei juuri näy. Urut alkavat soida ja musiikki täyttää juhlavan tilan. Laulamme yhdessä rakkaimpia joululauluja, kukin äänellään. Tunnelma on levollinen, ihmiset rauhoittuvat kuuntelemaan tai laulamaan.


Viimeiseksi laulamme  Maa on niin kaunis. Sen laulaminen valmistaa lähtemään. Kohti omaa joulua, joka on jo ihan ovella.





Maa on niin kaunis

(B.S. Ingemann, suom. Hilja Haahti, saksalainen sävelmä 1800-luvulta)


Maa on niin kaunis,
kirkas Luojan taivas,
ihana on sielujen toiviotie;
Maailman kautta
kuljemme laulain,
taivasta kohti matka vie.

Kiitävi aika,
vierähtävät vuodet,
miespolvet vaipuvat unholaan;
Kirkasna aina
sielujen laulun
taivainen sointu säilyy vaan.

Enkelit ensin
paimenille lauloi,
sielusta sieluhun kaiku soi;
Kunnia Herran,
maassa nyt rauha,
kun Jeesus meille armon toi!