Sataa lunta.
Metsänrajaa hiihtää kissa,
kumarassa, pitkin potkuin.
Risto Rasa
Punaisen auringon
sininen metsä -
lintu sukelluksissa
lumessa.
Risto Rasa
Kuinkahan monta silmäparia seuraili pimeässä metsässä liikkuvia ihmisiä? Eläimiä ei näkynyt eikä ääniä kuulunut, linnutkin hiljenevät illan tullen. Hiljainen, lumen vaimentama metsä lumen kuorruttamine puineen oli äärettömän kaunis. Olipa muuten ensimmäinen kerta, kun koin sinisen hetken suksien päällä. Metsä oli rauhaisa, kiireisenkin ihmisen tyynnyttävä. Edes muiden hiihtäjien suuri määrä ei vähentänyt metsän salaperäistä, hiljentävää vaikutusta. Arjen keskellä tämä on elämys, joka tekee mielelle ja sielulle hyvää, se on kuin balsamia.
Hämäryys ja loppumatkasta pimeys tekivät kokemuksesta salaperäisen. Valaistun ladun ulkopuolelta ei nähnyt juurikaan, mutta tunne oli kuitenkin yksinomaan miellyttävä, ei ollenkaan pelottava tai uhkaava. Metsä oli kuin suuri turvaisa syli.
4 kommenttia:
Osuvasti kuvaat talvimetsän tunnelmia. Talvimetsään kuuluu usein pakkanen, tulee mieleen, kun mittari painuu lähelle kahtakymmentä. Pakkanen ei tee kompromissejä, se on ehdoton. Siksi on hyvä luikahtaa sisälle.
Palasin juuri äsken hiihtolenkiltä samaisesta metsästä ja olo on suihkun jälkeen ihanalla tavalla väsynyt. Nyt on mukavaa vetää villasukat jalkaan ja villatakkia päälle lämmittämään ja nauttia kodin lämmöstä.
Nuorena luin paljon Riston Rasan ajatuksia. Sinun blogisi on jotenkin rauhoittava. Ihana taustakuva, tekstit... runot. Kiitos! :)
Kiitos Muuttolintu! Mukava kuulla, että blogi on rauhoittava, itse asiassa ajatusten purkaminen sanoiksi ja lauseiksi rauhoittaa itseänikin.
Olen sitä mieltä, että ihmiselle pysähtyminen, rauhoittuminen ja kuuntelu ovat hyvin tärkeitä. Kuten Tommy Hellsten sanoo "Oleminen alkaa itsensä kohtaamisesta"
Lähetä kommentti