Muutoksien jälkeen oma elämä on asettunut uusiin uomiinsa ja soljuu jo rauhaisasti. Siinä samalla elämäni on vienyt minut tilanteeseen, jossa kohtaan elämän peruskysymyksiä. Millainen on hyvä elämä ihmiselle? Mitä siihen kuuluu? Mitä se vähintään vaatii vai voiko puhua vähimmäisrajoista? Milloin elämä ei enää ole hyvää eikä arvokasta? Sillä arvokasta elämä on, ihan itsearvona.
Tälläisiä aika syvällisiäkin kysymyksiä olen pohtinut yksin ja muiden kanssa. Jokaisella meistä on omat ajatuksemme ja käsityksemme siitä, mitä hyvään ja arvokkaaseen elämään sisältyy. Arjen sujuessa ilman mitään suurempia ongelmia näitä ei tule ajatelleeksi. Mutta erilaiset elämäntilanteet ja -kohtalot, omat tai toisten, voivat pysäyttää.
Kun katsoo läheltä ihmisen karikkoista elämänpolkua, ei näitä voi olla miettimättä. Ja en voi vain katsoa sivusta ja olla välittämättä. Haluan helpottaa toisen tietä omalta osaltani, edes hiukkasen. Ihmisyyteni ei salli minun kääntää katsettani toisen tuskasta pois.
8 kommenttia:
Hyvä elämä?
Tehdä työtä ja rakastaa, sanoi Freud aikoinaan ja puri sikarinsa.
Freudilla tärkeät perusjutut siinä.
On myös ihmisiä, jotka eivät kykene ilmaisemaan omia ajatuksiaan, tuntojaan tai mahdollista kipuaan.
Kuuntelemisen ja myötätunnon taito ovat hienoja asioita. Vaikka vastauksia ei aina olekaan, tai ne eivät tunnu oikeilta, niin usein se, että joku kuuntelee aidosti auttaa parhaiten.
Kaunista, että olet tukena.
Kiitos Birgitta. Koen hyvin tärkeäksi olla ihmisenä ihmiselle, läsnäollen ja tukien.
Olet niin oikeassa tuossa kuuntelemisessa. Itsekin kuunteluapua toiselta saaneena tietää täsmälleen, kuinka paljon se merkitsee. Jaettu murhe on ainakin puolet pienempi, samoin ilo.
Ihmisyys (huolenpito, välittäminen jne.) toteutuu itsestään, ei siitä tarvitse tehdä numeroa, edes itselleen.
Huolenpito ja välittäminen harvoin toteutuvat itsestään, niin kaunis ajatus kuin se onkin. Ne voivat toteutua ajatuksen ja mielen tasolla, mutta eivät aina konkreettisesti, toiminnan tasolla.
Ja pelkkä ajatus ei riitä. Tarvitaan konkreettista tekemistä, asioihin puuttumista tai niiden nostamista esille, auttamista, muuten asiat eivät muutu.
Todella, sanat ilman tekoja eivät ole minkään väärttejä! Yleensä sanoja ei edes tarvita.
Jos ihminen on millään lailla kosketuksissa sisimpäänsä, kaikenlainen "auttaminen" - en oikein pidä siitä sanasta, koska se ikään kuin nostaa toisen toisen yläpuolelle - on yhtä luonnollista kuin hengittäminen.
Sitä tarkoitin.
Hyvä kun tarkensit, ymmärrän ajatuksesi nyt paremmin.
Tiedän itsestänikin, että ajatus ei aina toteudu konkretiana. Mutta ihminen voi pyrkiä parempaan missä iässä tahansa, milloinkaan ei ole liian myöhäistä.
Lähetä kommentti