Hiljaisuuden katketessa

Tervetuloa mukaan Fauni!

Joskus yritän viettää hiljaisia päiviä. Ne ovat päiviä, jolloin en puhu kenenkään kanssa, en edes tervehdi satunnaista vastaantulijaa lenkillä. Hiljaiset päivät olisivat vastapainoa työlleni, jossa ääntä piisaa toisinaan liikaakin. Mutta on muuten tosi vaikeaa viettää hiljaista päivää.

Lomalla mökille matkustaessani ajattelin yhden tai useammankin sellaisen päivän toteutuvan helposti. Kissan villat. Jos olikin päivä, että pysyin mökillä, joka on niin omassa rauhassaan ettei sinne kukaan tule, soi puhelin. Voin kyllä olla vastaamattakin soivaan puhelimeen, mutta jos iäkäs äitini soittaa, vastaan. Tiedä koskaan, jos vaikka jotain on tapahtunut.

Jos ei puhelin soinut, törmäsin johonkin puolituttuun tai  tuntemattomaan. Yhtenä päivänä oli treffit sähköasentajan kanssa, niin siis virkatreffit. Mutta jokatapauksessa, en tainnut onnistua viettämään yhtäkään hiljaista päivää.

Eikä se onnistu niin helposti kotiympyröissäkään. Ei vaikka retkeilen syrjäisillä metsäpoluilla, viimeistään tuli- tai parkkipaikalla on yleensä  joku. Ja on mukava tapa, joka tosin vaikeuttaa hiljaisen päivän viettoani, että tervehditään reitillä tai lepopaikalla muita retkeilijöitä.

Tänään retkeni sujui pitkään auvoisessa hiljaisuudessa, kuului vain luonnon ääniä. Loppumatkasta väkeä alkoi näkyä runsaasti. Mielenkiintoinen  kohtaaminen tapahtui tullessani nuotiopaikalle, jossa piti taukoa iäkkäänpuoleinen australialainen pariskunta. Small talkia englanniksi keräämistäni kanttarelleista ja lampaankäävistä ja siitä parin mutkan kautta päädyimme keskustelemaan  siitä, kuinka joillakin ihmisillä on harvinaislaatuinen ja arvokas kyky arvostaa elämää sellaisena kuin se eteemme aukeaa.  Lyhyt keskustelu oli yllättävän  filosofinen keskellä suomalaista metsää ventovieraiden, eri maasta kotoisin olevien ihmisten kesken.  Kohtaaminen oli niin kiinnostava ja australialainen pastori rouvineen niin miellyttävä, että en harmitellut hiljaisen päiväni menettämistä. Niin, koin sen menetykseksi, mutta sen sijaan sain hyvin mieleenpainuvan ja erilaisen, läsnäolevan  kohtaamisen.

Ajatus karkailee pohjoiseen

Läsnäolo tässä hetkessä on tärkeää. Ja kaiken lisäksi järkevää. Mitä turhia haikailla menneitä, niitä ei voi muuttaa eikä niitä myöskään saa takaisin. Menneet on menneitä. Tuleviakaan on turha murehtia, huolia tulee ja menee. Ilman huolia ei elämästä selviä, mutta aina niistä on jotenkin selvitty. Eikä tulevassa ole viisasta elääkään, jää tämän hetken hyvyys huomaamatta.

Silti vähän ajatus karkaa tulevaan. Olen kuin pieni lapsi, joka on malttamaton ja innokas. Vielä on odotettava monta viikkoa ruskareissua, mutta monet asiat olen miettinyt jo valmiiksi. Niitä on niin mukavaa miettiä! Seikkailuhattunikin otin jo esiin, itse asiassa se on olohuoneessa  hattuhyllyn sijaan...=)

Myönnän, muistutan pahaista vekaraa, välillä  kokeilen hattua ja sitten jätän sen taas näkösälle. Vähän kuin sukulaispoikani, joka joskus  nukkuikin lempihattu päässään. No, en sentään nuku, mutta tuossa se on lähellä.

Suunnittelu ja valmistelu on suuri ilon tuoja myös, tärkeä osa matkaa ja reissua. Lisäksi olen luonteeltani hyvissä ajoin asioiden valmistelija, en pidä viime hetken häsellyksestä ja kiireestä. Silloin aina unohdan jotain.

Pitääkin miettiä, mistä saan hankittua ne muutamat vielä puuttuvat jutut reissua varten....

Hulahula

Hellepäivänä

Tervetuloa lukijaksi Tarja ja Katja!

Sattumuksia

Tervetuloa lukijaksi Anna ja Pia....=)!

Päiväretkellä oli taivaallista, nautin siitä täysin siemauksin. Tuollaista kaikkea tuli reissulla vastaan, reissulla jonka lähtöpisteenä oli vanha perinnetila.

Ilves ei tullut vastaan, mutta toinen nelijalkainen kyllä. Oli melkoinen yllätys, ilahduttava ja kerrassaan riemastuttava, kun merkityllä reitillä tuli vastaan lehmä......=)) Suomalainen lehmä suomalaisessa metsässä, ajattelin että onpa tosiaan perinteiset menetelmät tilalla käytössä...=))

Myöhemmin kävi ilmi, että lehmät olivat omilla teillään tutustumassa laitumen ulkopuoliseen elämään.

Taukopaikalla tein tulet ja hiillosta odotellessa katselin kuikkaperheen touhuja järvellä. Makkarat syötyäni oikaisin penkille ruokalevolle ja kuuntelin, mitä luonto ympärilläni kuiski. Olotila oli melko lailla ihana, uskotko?

Paluumatkalla, kun patikkaa kesän yhtenä kuumimmista päivistä oli takana reilu 11 km, menin uimaan. Hiekkapohja suojaisella lahdella ja suuri siirtolohkare ihan rannassa uikkarin vaihtoa varten. Eikun viilentymään. Nautin vedestä ja turkoosinväristen korentojen leikistä vedenpinnalla ihan lähellä.

Olin vaihtamassa ja kuivaamassa kaikessa rauhassa siirtolohkareen suojassa, retkipyyhkeellä kokoa 30x40 cm, joka siis on kasvopyyhettä pienempi, kun sattumalta vilkaisin järvelle. Ei ole totta, mistä tuo soutuvene ja kalamiehet tuohon tulivat?? Ulkoisesti tyynen rauhallisesti, mutta posket helottaen käänsin heille selkäni ja pukeuduin kiireen vilkkaa. Olivathan he varmaan nähneet naisvartaloa ennenkin, mutta en tunne luontevaksi keekoilla puolialasti vieraiden ihmisten edessä....niin, hymyilkää vaan, naurattaa se minuakin  nyt, mutta siinä  tilanteessa nauru ei  ollut ihan päällimmäisenä  tunteena, himputti.

En vieläkään ymmärrä, mistä se vene siihen tupsahti, olinhan juuri uinut ja katsellut järvelle, mutta yhtäkkiä se oli siinä. Kai olin niin ajatuksissani ja rentoutunut, etten sen tuloa huomannut. Kalamiehetkin pysyivät tullessaan hiljaa, vesihän olisi kantanut heidän äänensä korviini.

 Kaikkinensa retki oli elämyksellinen ja mukava, ei koskaan tiedä etukäteen mitä tapahtuu...=) Rentouttavaa ja kaunista viikonlopun jatkoa teille lukijani, nautitaan vaikka juuri nyt sataa ja ukkostaa. Sellainen se on, Suomen kesä!

Aamulla varhain

Oletko sinä kohdannut ihmisiä, jotka tuntuvat imevän kaiken energiasi? Vuorovaikutuksesta heidän kanssaan ei saa mitään, vaan he imaisevat lyhyessäkin kontaktissa voimasi minimiin. Heistä saattaa pitää, nähdä ja tunnistaa heidän hyviä ominaisuuksiaan ja viehätysvoimaansa, mutta nopeasti huomaa  heidät varsinaisiksi energiasyöpöiksi omalla kohdallaan.

Kohtasin tälläisen henkilön ja puoli tuntia hänen seurassaan sai minut hyvin uupuneeksi. Tämä tunne ei ole uusi, olen sen ennenkin kokenut hänen kanssaan. Vapaalla en näitä kohtaamisia tai energiasyöppöjä lähelleni tahdo, mutta työn puitteissa tälläisiä tilanteita tulee joskus. Niitä ei voi välttää, mutta ei niitä yhtään lisääkään halua. Huih, lomalla hyvin levännyt ihminen tunsi hetkessä melkein kuin  jääneensä höyryjyrän alle.

Vaikka uuvuinkin, huomasin itsessäni halun  tehdä tilanteelle jotain konkreettisesti. Työssäkin voi ottaa oman tilansa eikä tarvitse antaa toisen imaista sinua typötyhjäksi.Ehkä juuri loman läheisyys ja oma rennon rauhallinen olo sai reagoimaan niin, taisinpa ottaa tilaani  hiukan liiankin voimakkaasti. Mutta niin täytyy joskus tehdä, tämäkin on osa omasta työhyvinvoinnista huolehtimista.

Lisää kokonaisvaltaista hyvää oloa on tiedossa huomenna, pakkaan reppuni ja lähdemme, kamerani ja minä, tutkimaan taas erästä uutta polkua. Tiedossa on huikeita järvimaisemia, salaperäisiä ja mutkallisia pitkospolkuja, tulien tekoa ja vilvoittelua järvessä. Nyt kun kerronkin siitä, mieleni virkistyy ja alan hymyillä.

Ihanaa ja rentouttavaa viikonvaihdetta myös sinulle! Muista tehdä asioita, joista tykkäät ja nautit....=)!

Viljavaa

Oletko huomannut, että ilma tuoksuu jo hiukan syksyltä? Kosteammalta, viileämmältä aamuisin. Aavistus syksyä  on havaittavissa. Ei se haittaa, oikeastaan pidän siitä ajatuksesta.

Syksyn tullen katselen aina tuulessa keinuvaa ja kahdessa vihreän sävyssä sädehtivää ohraa. Minusta se on niin kaunista, aaltoileva, kypsyvä viljapelto. Ja nimenomaan ohrapelto.

Vielä on hetki kesää, mutta syksyn hämäryys ja samettisuus ottavat jo askelia lähemmäs. Tämäkin hetki on ainutlaatuinen.

Kesämielellä

Kaikki me tiedämme, miltä tuntuu olla töissä ensimmäisenä päivänä pitkän loman jälkeen. Kun on ihan pallo hukassa ja miettii, mikä paikka tämä on ja mitä täällä taas tehtiinkään. Mutta sehän kertoo vain, että loma on ollut onnistunut irrottautuminen työstä.

Minä hämmästyin sitä, kuinka suuri verkosto minulla työssä onkaan. Useammat kuin olin ajatellutkaan olivat huomanneet lomani ja kyselivät loman sujumisesta. Tervehdittiin, toivoteltiin tervetulleeksi halaamalla ja kyseltiin kuulumisia. Hymyjä, iloisia ilmeitä ja ihmisiä.  Ja minä olin etukäteen ajatellut lähteä liikkeelle työrupeamassa matalalla profiililla ja todella  h i l j a k s e e n. Olin suunnitellut sujahtavani työhön omaan tapaani tyynen rauhallisesti, huomaamatta, itselleni aikaa antaen.  Ensimmäisen viikon varovaisesti uudelleen tutustua työpaikkaani ja sen ihmisiin,  istahtaa pariin otteeseen työpöydän ääreen ja kerran tai pari jopa avata sähköposti ja vilkaista sinne.....

Mukavaahan se ihmisten tapaaminen oli, jotenkin yllätyin vaan. Lomani oli niin perin juurin omannäköiseni, rauhoittavan seesteisen toiminnallisen ihana, että kaikkinaiset työasiat olivat tyystin unohtuneet. Ja työhön liittyvät ihmiset myös. No, arki on alkanut. Nyt vain ylläpitää kesän ja loman aikaansaamaa levännyttä, tyyntä ja hyvää oloa niin kehossa kuin mielessä. Kesää on vielä paljon nautittavana!


                                  Ukonkorennon siivet rapisevat
                                  niin kuin se avaisi ilmassa
                                  pieniä paketteja.


                                  Kaislan lehdellä
                                  kuin solmiossa neula neidonkorento.


                                  Risto Rasa

Mukavaa työnaloitusta teille muillekin, jotka lomiltanne olette töihin palanneet! Ensimmäinen viikko on aina hankalin, kyllä se siitä h i l j a l l e e n.

Uusilla poluilla

Elämä on tutkimusmatka. Joskus yrittää tutkia karttaa etukäteen ja suunnitella reittinsä tarkoin. Katsoo risteyskohdat ja päättää mihin kääntyy. Mutta kun on siinä risteyksessä, todellisuus voi näyttääkin erilaiselta kuin kartassa. Reitin suunta saattaa muuttua nopeasti, intuitiivisesti. Ja lopputuleman tietää vasta, kun on vaeltanut reitin loppuun saakka määränpäähänsä asti.

Välillä on hyvä levähtää ja katsella rauhassa ympärilleen, pitkässä matkassa uupuu muuten.

Monesti yllättävät reittimuutokset ja spontaanit reagoinnit tilanteeseen ovat tuoneet tullessaan mukavia yllätyksiä. On kohdannut jotain, mikä olisi jäänyt kokematta suunnitelmassa tiukasti pitäytyessä. Ja toisaalta, joskus on viisasta pitää järki päässä ja pidättäytyä sivupoluista ja lisämutkista. Mutta mistä tietää, milloin pysyä suunnitelmassa ja milloin lähteä kulkemaan jännittävää ja kiehtovaa, uutta polkua?

Siinäpä se. Elämä on tutkimusmatka. Jokainen meistä on oman elämänsä tutkimusmatkailija ja elämänpolkumme ovat erilaiset. Mitä kaikkea vastaan voikaan tulla!

Puuhakas