Äänimaailmasta toiseen

Aamulla silmät avatessani  kuulen  heti äänimaailman muutoksen. Avoimesta ikkunasta kuuluu liikenteen huminaa, vaikka isommat tiet ovatkin etäämmällä. Toisen puolen ikkunoista tulvivat sisään rakennustöiden äänet miesten aloitettua työnsä varhain. Kuorma-autot jyrisevät tullessaan ja mennessään, jossain paukkuu vasara, monenlaiset työn äänet kulkeutuvat sisään. Tiedostan palanneeni keskelle jatkuvaa erilaisten äänten tulvaa, melkein kakofoniaa. Arjessa korva tottuu näihin eikä niitä juuri huomaa, missä on elämää on myös ääntä. Mutta juuri tänä aamuna korvani rekisteröivät nämä äänet selkeästi, ovathan ne saaneet levätä erilaisessa ympäristössä ja kuunnella lempeämpiä ääniä.

Laineen liplatus kalliota vasten, lintujen moninainen viserrys, kimalaisten surina, lautalattian narina, tuulen henkäykset, puiden lehtien havina, tulen ja liekkien räiskintä, puuveneen kohina vedessä - kesän lempeitä ääniä. No olihan siellä joukossa itikoiden ininääkin ja märkien sukkien lotinaa läpimärissä saappaissa. Äänimaailma oli kuin kokonaan toisesta maailmasta, hiljaisemmasta, levollisemmasta, rauhallisemmasta. Siinä maailmassa on hyvä pysähtyä katsomaan järvelle ja antamaan ajatusten leijailla. Aikakin  pysähtyy. Järvi niinkuin tulikin vangitsee katseen.

Tutut näkymät tuovat mieleen muistojen kerrostumat. Katsellessaan ympärilleen näkee ne kaikki yksityiskohdat, joita jo lapsenakin katseli. Tuossa tuokin kulunut ovenkahva tai säiden syömä hirsiseinä. Ruostunut hevosenkenkä ja vanhanaikainen, kaunis sarana. Leveä lattialankku ja ajan hapertamat verkot. Pidän vanhoista esineistä ja niiden kuluneista pinnoista. Ajan patina on kaunista ja vanhat käyttöesineet kertovat menneistä tavoista.

Elämän aarrearkkuun taas lisää laitettavaa. Runsain mitoin onnenmurusia.