Ihastuin ikihyviksi, kun näin lähellä kotiani pellolla heinäseipäitä. Se toi nostalgisen vivahteen maisemaan, joka kyllä muutoinkin on lähes täysin maalaismaista. Kameraa ei tietenkään ollut mukana ja päätin palata seuraavana päivänä kuvaamaan heinäseipäitä.
Seuraavana aamuna lähdin heti aamusta lenkille ja varasin kameran mukaani. Ilma oli hiostavan kuumaa jo aamulla varhain ja kävelin hitaasti heinäpellon suuntaan. Heinäpelto jäi piiloon ihan viimeiseen hetkeen asti ja aloin jo ottaa kameraa valmiiksi käteeni. Mutta mitä ihmettä näinkään saapuessani pellon laitaan, heinäseipäät olivat kadonneet yön aikana! Pysähdyin katsomaan peltoa ja totta se oli, ei yhtä ainutta heinäseivästä missään. Seisoskelin hetken hämmentyneenä pellon laidalla ja tajusin kovan helteen kuivattaneen heinät nopeasti. Ne oli jo kerätty ja viety pois ja seipäät myös. Mikä pettymys, seipäät olivat ilmaantuneet siihen lomamatkani aikana ja ehdin nähdä ne vain vilaukselta edellisenä iltapäivänä ohi ajaessani.
Lapsuudessa mummolassa olimme heinän teossa sedän ja isän apuna. Tehtävämme oli laittaa seipäisiin tikut miesten nostellessa heinät seipäälle. Pellolla oli tukalan kuumaa, vaikka päällä oli vain uimapuvut. Paarmat olivat kiusana. Heinänsänkikin raapi paljaita nilkkoja.
Kaikista mukavinta oli silloin, kun kuivat heinät vietiin navetan yläkertaan ja meidän lasten tehtävänä oli hyppiä heinien päällä, että ne menisivät tiiviimmin. Kerrankin oli luvallista hyppiä jonkin päällä! Mummolassa ei ollut enää lehmiä, mutta heinät olivat suomenhevosruuna Jukalle. Sille, joka kurkisteli uteliaasti tallin avoimesta ikkunasta, kun sen ohi meni huussiin. Se ojenteli päätään ja yritti huulillaan hepluttaa ohimenevää ihmistä. Mummolassa oli peräjälkeen parikin Jukka-hevosta ja toiset Jukat olivat ystävällisempiä kuin toiset. Erästä Jukkaa vähän pelkäsin, ajattelin sen puraisevan minua. En tiedä, olisiko se oikeasti puraissut, mutta sillä oli taipumus potkia. Sitä Jukkaa piti vähän varoa.
Mummolaan matkaan tänäkin kesänä vielä. Kierrän kaikki huoneet ja kaikki rakennukset, myös navetan ja tallin. Navetta ja talli olivat lapselle hyvin mielenkiintoisia, täynnä merkillisiä varusteita ja välineitä. Itse asiassa ne viehättävät minua vieläkin, vanhat työkalut sun muut. Haluan katsoa niitä ja vähän hypistelläkin joitakin. Se vaan kuuluu asiaan joka kesä. Ja sen haluan tehdä itsekseni, omissa muistoissani ja ajatuksissani. Minähän muistelen enemmän kuin ennen, tälläistäkö se on olla keski-iässä?.........=))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti