"Makeasti oravainen
Makaa sammalhuoneessansa;
Sinnepä ei Hallin hammas
Eikä metsämiehen ansa
Ehtineet milloinkaan.
Kammiostaan korkeasta
Katselee hän maailman piirii,
Taisteloa allans´ monta;
Havu-oksan rauhan-viiri
Päällänsä liepoittaa.
Mikä elo onnellinen
Keinuvassa kehtolinnass´!
Siellä kiikkuu oravainen
Armaan kuusen äitinrinnass´:
Metsolan kantele soi!
Siellä torkkuu heiluhäntä
Akkunalla pienoisella,
Linnut laulain taivaan alla
Saattaa hänen iltasella
Unien Kultalaan."
2 kommenttia:
Yksi kauneimmista Kiven monista runoista.
Niin minustakin. Viehätti lapsena ja viehättää yhä edelleen.
Lähetä kommentti