Sielun sopukoihin asti

Sielusta on sanontoja, joita käytetään arkipäivän puheen seassa. Puhutaan, että nähdään jotain sielun silmin. Jokin tuntuu sielun syvimmissä sopukoissa asti. Tai että sielu lepää. Sanotaan, että sieluun sattuu. Sielu, sielukas, sanakin on salaperäinen, miten sen voisi määritellä, jos niin haluaisi tehdä? Onhan sitä määritelty kirjallisuudessa jo kauan ja sielulle  yritetty etsiä sanallisia määreitä. Yksiselitteistä ja kiistämätöntä määritelmää tälle vaikeasti kohdennettavalle asialle tuskin löytyy. Silti monella meistä on jokin oma käsitys siitä, mikä sielu on. Mutta sen ilmaiseminen sanoin ei olekaan niin helppoa,  sopivien sanojen löytäminen tuntuu vaikealta.

Ylläoleva Bachin musiikki tyynnyttää minun sieluani, aina ja joka kerta. Jos olo on hajanainen, sen kuuntelu eheyttää ja silittää sielun rypyt. Ei tarvitse kuin laittaa se soimaan ja asettua mukavaan asentoon kuuntelemaan ja antaa sävelkulkujen tasoittaa ja rauhoittaa sielun levoton liike. Olosta tulee kuulas ja tyyni. Musiikin vaikutus omaan oloon ja mielentilaan on valtava, sama voima voi olla jollain muulla  itselle tärkeällä asialla. Tällä elämän polulla tarvitsen noita asioita, jotka ravitsevat sieluani ja saavat sen lentoon.

Unelmat ovat myös sielun ravintoa. Haaveet asioista, joita haluaa tavoitella. Minun eräs haaveeni on, että pääsen kerran vielä katsomaan noita teoksia paikan päälle.



                                                      Michelangelon David

                                          Botticellin Venuksen syntymä