Kuka tässä on tassutellut?

Täysikuu loisti valtavana pallona taivaalla kun lähdin aamulla ajamaan töihin. Se oli kuin suuri, vahvan keltainen juustopallo matalalla taivaalla. Se vangitsi katseeni hehkuessaan  matkan aikana eri suunnista tien kiemurrellessa peltojen keskellä. Siinä hetkessä tajusin olevani onnellinen. Saan ajaa niin kauniin maiseman halki töihin, ei ole moittimista työmatkassa.

Maiseman lisäksi harvinaisimmat eläinhavaintoni olen tehnyt, niin uskomatonta kuin se onkin, ajaessani töihin tätä maalaisreittiä. Kuulostaa todella omituiselta, että parhaimmat eläinhavaintoni olen tehnyt istuessani auton ratissa. Olen nähnyt useampaan otteeseen kärpän juoksevan tien yli, kerran jotain saalista suussaan kantaen. Huuhkaja  leikitteli kanssani lentäessään auton tuulilasin yli siipisulkien lähes hipaistessa lasia. Ainokaisen havaintoni mäyrästä sain sen vaappuessa tien yli. Ketut, peurat, hirvet, rusakot ja jokin haukka  ovat usein näkemiäni lajeja.

Ja sitten, sokerina pohjalla, on eräs eläin, jonka näkeminen luonnonvaraisena on lottovoitto. Niin, kerrankin minäkin olen voittanut jotain...=) Arvaatko, mistä eläimestä on kyse? Tupsukorvainen Suomen metsien kissapeto melkein sai minut ajamaan ojaan ilmaantuessaan tiukan kaarteen takaa näköpiiriini. Tyynen rauhallisena se ylitti tien kadoten metsän siimekseen aivan liian nopeasti. Ehdin kuitenkin nähdä selvästi tupsukorvat, turkin kuviot, yllättävän korkean vartalon, kyseessä taisi olla uros.

Siinä samaisessa kaarteessa silmäni aina terästäytyvät, vaikka tiedänkin että on epätodennäköistä tai mahdotonta nähdä sitä siinä enää. Lisäksi ilveksellä on hyvin suuri reviiri, ties missä se tassuttelee. Mutta tuo on hetki, jota en unohda ja jota arvostan korkealle. Sen hetken tunsin olevani etuoikeutettu.

Vielä kun saisi kuvattua ilveksen jälkiä lumessa. En tiedä, mikä otus seuraavissa kuvissa on liikkunut pellolla, mutta lumouduin jäljistä ja niiden muodostamista kuvioista hangella.

Silmän kantamattomiin

Graafinen käyrä

Suunnanmuutoksia

Kuorrutetut

Nyt on etelässäkin  tykkylunta

Myös tolppa  saanut hauskan lumihupun

Ti-tyy

Keskellä parhainta talvea kuulin pari päivää sitten ensimmäisen talitiaisen ti-tyy- säkeen. Laulu erottui äänimaisemasta ja käänsin katseeni ylöspäin, joko tosiaan on ripaus kevättä ilmassa? Kevään läsnäolon aistii myös ilmasta, sen tuoksusta välillä ja auringosta. Nautin nyt talvesta, mutta olen vakuuttunut, että kevät väreilee jo ilmassa. Vai olisiko se mielentilassa? Hmmm, mistäpä tuon tietää....=)

Jos leikitään ajatusleikkiä, että kevät väreilisi mielentilassa, niin mitä se tarkoittaisi? Kevääseen liitetään usein herääminen ja virkistyminen, kasvu, valo ja lämpö, toiveikkuus, heleä vihreys ja voimistuva elinvoima vain muutaman ensiksi mieleentulleen mainitakseni. Sanotaan myös, että kevät on joillekin ihmisille hyvin vaikeaa aikaa. Keväällä syntyneenä en koe siinä mitään vaikeaa, päinvastoin. Mutta ajatusleikkiin palatakseni, miten kevään väreily näkyisi mielentilassa?

Olisiko se lisääntyvää avoimuutta ja innostusta ja valmiutta tarttua uusiin asioihin rohkeasti? Vai sydämen ja sielun avaamista apposen auki kuin avaisi ikkunat raikkaille kevättuulille? Olisiko se heräämistä talven unisuuden ja sisäänpäinkääntyneisyyden jälkeen? Olisko se tahtoa ja toivetta tulla huomioiduksi ja  rakastetuksi?

Voisi se olla noitakin ja paljon muuta. Tammikuu on lopuillaan ja sydäntalvi on tässä. Silti ajatus karkailee jo kevääseen.

Latu kaartuu hämärään

Luminen talven ihmemaa ihastuttaa, vaikka ajokelit olivat välillä hirvittävät. Hiihtäessäni hämärässä metsässä ensimmäistä kertaa tunsin niin suurta iloa ja hyvää oloa, että alkumatkasta hymyilin onnellisena ja olisin halunnut tervehtiä kaikkia muita kanssahiihtäjiä. Oli mieleenpainuva elämys hiihtää pikkupakkasessa metsän siimeksessä auringon laskettua.



Sataa lunta.
Metsänrajaa hiihtää kissa,
kumarassa, pitkin potkuin.


Risto Rasa

Punaisen auringon
sininen metsä - 
lintu sukelluksissa
lumessa.


Risto Rasa


Kuinkahan monta silmäparia seuraili pimeässä metsässä liikkuvia ihmisiä? Eläimiä ei näkynyt eikä ääniä kuulunut, linnutkin hiljenevät illan tullen. Hiljainen, lumen vaimentama metsä lumen kuorruttamine puineen oli äärettömän kaunis. Olipa muuten ensimmäinen kerta, kun koin sinisen hetken suksien päällä. Metsä oli  rauhaisa, kiireisenkin ihmisen tyynnyttävä. Edes muiden hiihtäjien suuri määrä ei vähentänyt metsän salaperäistä, hiljentävää vaikutusta. Arjen keskellä tämä on elämys, joka tekee mielelle ja sielulle hyvää, se on kuin balsamia.


Hämäryys ja loppumatkasta pimeys tekivät  kokemuksesta salaperäisen. Valaistun ladun ulkopuolelta ei nähnyt juurikaan, mutta tunne oli kuitenkin yksinomaan miellyttävä, ei ollenkaan pelottava tai uhkaava. Metsä oli kuin suuri turvaisa syli.

Lumi

Sanat eivät  riitä kertomaan talvisen luonnon kauneudesta. Kuvat kertokoon sen, mitä pystyvät  kävelyretken näkymistä.

Fasaaniherran polku

Arvokkaasti, rinta rottingilla astellen

Tiukka käännös ympäri

Pientä tuumailua ja tepastelua

Herrahenkilön  polkuja seuraavat muutkin

Sinimetsä

Mitä näkee metsässä ennen auringonnousua? Näkeekö siellä mitään, näkeekö edes kävellä? Ihmetteletkö, miksi menin metsään niin aikaisin? No, en malttanut odottaa......=)

Ja mitä sain? Sain kokea metsän sinisen hetken, jolle ei ole vertaa. Lumoavan, sadunomaisen, haihtuvan. Onkohan se metsän keijujen, haltioiden, tonttujen ja maahisten aikaa?

Kirkkauteen

Päivä on pidentynyt  jonkin verran ja kohta sen jo huomaa. Pimein aika on ohi ja kuljemme kohti valoa ja kirkkautta. Kuljemme kukonaskelin, mutta eteenpäin. Pilvettömänä, aurinkoisena ja  lumisena päivänä valon määrä häikäisee. Kaikki se, aurinko, kirkkaus ja lumi saa olon iloiseksi, riemastuneeksi, riehakkaaksi. Elämä virtaa sisällämme  ja valo on voittanut.

Pimeydestä en juurikaan kärsi, mutta tämä käsittämätön valon runsaus saa  olon tuntumaan keväiseltä, vaikka talvikaan ei ole vielä tullut. Hyppäsimmekö yhden vuodenajan yli? Ei ei, en minä talvesta halua luopua, vaikka rakastankin kevättä. Rakastan minä talveakin.


Annetaan valon hullaannuttaa, käännetään kasvomme sen puoleen, annetaan sen säteiden lämmittää meitä. Nautitaan  talvesta kuin lapsi, täysillä ja spontaanisti. Mennään pulkkamäkeen tai hiihtämään, luistelemaan tai kävelemään. Koska muuten viimeksi menit lumisotaa?

Joutomaan viehkeä

Aamu

Lähdin kävelylle varhain, lähtiessä aurinkokaan ei ollut vielä noussut. Kylä oli hiljainen ja uninen. Kirpakka pakkanen tuntui vaan hyvältä ja lumikuura teki maiseman talvisen oloiseksi. Tunsin olevani ainoa, joka on herännyt ja lähtenyt liikkeelle katsomaan alkanutta vuotta.

Satumetsä Nuuksiossa

Siinä satumetsässä, johon ihastuin syksyllä näki nyt monenmoista. Ihanaa kävellä hitaasti ja antaa luonnon näyttää kasvonsa hiljalleen kulkijalle. Pienet kauniit saavat minut pysähtymään.