Pieni pilkistäjä

Valoa hetkeesi  tämän pikkuruisen keväisen väripillerin välityksellä. Miten sinnikäs se onkaan, jaksaa jokaikinen kevät pinnistää vielä jäisestä maasta. Ja ensimmäinen kerta kun sen näkee - aina yhtä mukavaa.

Lunta, jäätä ja sunnuntaioloa

Elämän parhautta on nousta sunnuntaiaamuna vuoteesta onnellisena, hiukset autuaan sekaisin kurkistamaan ikkunasta, miltä maailma ulkona näyttää tänään. Kun olo on niin hyvä ja levännyt, että nousee mielellään ylös, kiireettömästi.

Ulkoiluretkellä silmät tavoittivat veden talvisia olomuotoja. Märkää, painavaa lunta, hiotun näköistä jäätä.

Tästä tyynestä, kylläisestä, raukeasta olosta on hyvä lähteä kohti uutta viikkoa. Seesteistä ja oman oloista viikon alkua sinullekin!

Uutta pukkaa

Uutta pukkaa kovasti, osassa kasveista silmut ovat jo turvonneet. Iltakävelyllä tarkastelin  omenapuun silmuja vain hetkeä ennen kuin lintu säikäytti minut perusteellisesti. Omenapuun jälkeen pysähdyin toviksi tarkkailemaan linssin läpi kolopuuta, odotin sinitiaisen menoa koloon. Tintti ei koloon mennyt, vaan pysytteli etäämmällä. Luovutin, laskin kamerani ja otin pari hidasta askelta eteenpäin.

Siinä samassa lintu pyrähti lentoon pari metriä edestäni pusikon suojista. Sydämeni hypähti kurkkuun tuhatta ja sataa, ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Ennätin nähdä, että lähes jaloistani ampaissut lintu oli pyy. Lintu, jota harvoin  olen nähnyt. Pari kertaa  olen sen tähän tapaan vahingossa yllättänyt, se on piileskellyt viimeiseen hetkeen ja sitten pyrähtänyt pakoon säikäyttäen samalla minut kunnolla.

Kotimaan luonto-oppaassa pyyn kohdalla Pertti Koskimies kirjoittaa, että syntytarun mukaan pyy on linnuista vanhin ja oli aluksi kaikkein suurin. Kun "pyy pyrähti, niin maa järähti, ja Luojan syvän värähti"

Eilen minunkin sydämeni värähti. Melkein kurkkuun asti.

Unelmista totta

          Joka uskoo unelmiinsa, alkaa kasvaa niitä kohti.

          Tommy Hellsten kirjassaan Odota, kuuntele

Mikä on sinun unelmasi? Oletko selvittänyt sen itsellesi? Kun olet sen tehnyt, voit alkaa ottaa askeleita unelmaasi kohti. Niin tulee tapahtumaan, alat tehdä pieniä ja isojakin valintoja kohti unelmasi toteuttamista. Näin viisaat sanovat ja näin minäkin uskon sen olevan. Ajattele, voit olla menossa kohti unelmaasi tälläkin hetkellä.

 

Jäät ja järvet kantaviksi

          Rati riti ralla tuli talvi halla.
          Kuuraparta tuiskutukka, lumiviitta harmaasukka.
          Rati riti ralla sellainen on halla.
          Rati riti ralla. Mitä teki halla?
          Puhui metsät puhtahiksi.
          Jäät ja järvet kantaviksi.
          Rati riti halla, sitä teki halla.

Talvilomaa odotellessa huomaan hullaantuvani täysin lapsenmieliseksi. Haluan pulkkamäkeen, hankeen tekemään enkeleitä ja laulamaan tuota lapsuudesta asti tuttua, hyväntuulista talvista rallatusta. Haluan olla ulkona ja touhuta poskeni punaisiksi. 


Tänään kävellessäni pientä maalaistietä näin jotain, joka sai minut hymyilemään ihastuneesti. Tiellä potkutteli joku potkukelkalla! Harvinainen  ja kertakaikkiaan hyväntuulinen näky. Potkuttelija tuli myöhemmin vastaan minua, punaposkinen nainen hymyili minulle iloisesti ja se tarttui. 


Erityisesti tänä talvena olen ollut  lapsenmielisen onnellinen talvisista puuhista. Niistä on tullut minulle tärkeitä ja mielettömän paljon hyvää oloa tuovia. Ihan kuin olisin enemmän hereillä kuin monina muina talvina. Hassuttelu, hetkestä nauttiminen ja kiireiden unohtaminen tekee hyvää ihmiselle. Ne ovat paljon, paljon tärkeämpiä kuin vaikkapa kotitöiden tekeminen. Koska sinä teit viimeksi lumienkeleitä?

Pehmeää musaa aamuun

Viikonlopun haluan aloittaa pehmeällä musiikilla, joka houkuttaa minut tanssahtelemaan. Jep, tanssin aamulla itsekseni, lempeää aamujumppaa. Yksin tanssiessaan liikehtii täysin vapaasti, kehon löytäessä liikeradat musiikkiin. Siihen eläytyy täysin ja nauttii olostaan. Kuulostaako hölmöltä? Ei minusta, ei ainakaan niin kauan kun kukaan ei katsele minua huvittuneesti hymyillen...=)

Ja tässä tämä musiikkipätkä on, artisti on nimeltään Robin Stine. Video sinänsä ei ole suosikkini, mutta musiikista pidän kovasti. Mukavaa talvista viikonvaihdetta!

Lumihiutaleet kasvoillani

Metsä oli hämärtyvä ja luminen ihmemaa. Siellä tunsin itseni pieneksi suurten tykkylumen kuorruttamien puiden keskellä. Lunta sateli hiljalleen, se suli lämpimille kasvoille sauvoessani tasaiseen rytmiin loivaa nousua.

Kun maltoin  nostaa katseeni  ladusta ylös, näin kaiken sen metsän kauneuden. Hiihtäessä helposti keskittyy omaan rytmiin ja hengitykseen ja unohtaa maiseman. Ja tänään yhtäkkiä havahtuessani katsomaan metsää ympärilläni näin sen lumon. Lumen luokille painama nuori puu erikokoisine lumiryppäineen oksillaan oli kuin taideteos, herkkä, viehättävä, siro asetelma aivan ladun vieressä. Samantyyppisiä oli lähistöllä useampi, mutta tämä yksi oli aivan hurmaava.

Paluumatkalla katseeni seurasi ladun vierustaa tarkasti, missä kohtaa se taas olikaan. Oliko se todella niin kaunis kuin muistan? Vauhti hiipui, kun yritin löytää puun. Uusi lumi ladulla teki matkanteosta nihkeää, mutta sekään ei haitannut, kun silmäni löysivät menomatkalla minua ilahduttaneen kaaren. Ja vieläkin se näytti hienolta, vauhtini hidastui olemattomiin, kun jäin sitä katsomaan. Hiihtäessäni en ole kameraa kuljettanut mukana, tänään se olisi pitänyt olla.

Vaikka tässä ajatus karkaa jo välillä kevääseen, tykkään tästä lumisesta talvesta. Vaikka lumisade hankaloittaa ajokelejä ja auton putsaamiseen lumesta väsyy, en vaihtaisi tätä lumettomaan tai loskaiseen talveen. Kyllä talvella pitää ollakin lunta ja napakkaa pakkastakin. Nyt pääsee suksille ja jos hyvin käy, myös pulkkamäkeen tai kokeilemaan lumikenkiä! Ja vielä täytyy paistaa makkarat talvinuotiolla.

Kevät tulee ennen kuin huomaammekaan, otetaan nyt kaikki ilo irti talvesta, niin kevätkin tuntuu sitten entistä suloisemmalta. Ja talvilomakin on vielä edessäpäin....=)

Se virtaa kuitenkin

Kiivainkin koski jähmettyi paukkupakkasilla. Ainakin pinnaltaan. Kaiken jään ja jäärakenteen alla kuitenkin kuohui edelleen, jääpinnan alla koski elää ja virtaa kuin elämä itse. Kosken alajuoksulla sen äänen kuulee, vaimeampana kuin sulana aikana mutta kuulee kuitenkin.

En uskonut näkeväni tätä koskea näin jäätyneenä. Se on niin elämänvoimainen ja vahva, vaarallinenkin. Melojalle tämä koski on  laskukelvoton kivikkoisuutensakin  takia. Mutta kaunis se on katsella ja vaikuttavan äänekäs. Alkuvoimainen ja kesyttämätön.

Kurkistuksia

Olen kurkistelija. Pidän kurkistelusta oksistojen läpi ylöspäin taivaalle. Suunta, jonka katselu saattaa unohtua, mutta joka tarjoaa erilaisia näkymiä. Ja kun niskaa alkaa pakottaa, käännetään katse alas maanrajaan, ruohonjuuritasolle. Ja tietysti kaikkea siltä väliltäkin pitää tarkkailla, tiirailla ja tutkailla. Ja niinkuin joskus aiemminkin mietin, kuinkahan moni silmäpari ihmistäkin luonnossa tarkkailee ja pitää silmällä?



                    Menin karvatakki
                                päällä metsään.
                    Kun kuljin,
                                mättäistä seurattiin,
                                kaaduinkin,
                     sain monta ihailijaa varvikosta.


                     Risto Rasa

Kuka tässä on tassutellut?

Täysikuu loisti valtavana pallona taivaalla kun lähdin aamulla ajamaan töihin. Se oli kuin suuri, vahvan keltainen juustopallo matalalla taivaalla. Se vangitsi katseeni hehkuessaan  matkan aikana eri suunnista tien kiemurrellessa peltojen keskellä. Siinä hetkessä tajusin olevani onnellinen. Saan ajaa niin kauniin maiseman halki töihin, ei ole moittimista työmatkassa.

Maiseman lisäksi harvinaisimmat eläinhavaintoni olen tehnyt, niin uskomatonta kuin se onkin, ajaessani töihin tätä maalaisreittiä. Kuulostaa todella omituiselta, että parhaimmat eläinhavaintoni olen tehnyt istuessani auton ratissa. Olen nähnyt useampaan otteeseen kärpän juoksevan tien yli, kerran jotain saalista suussaan kantaen. Huuhkaja  leikitteli kanssani lentäessään auton tuulilasin yli siipisulkien lähes hipaistessa lasia. Ainokaisen havaintoni mäyrästä sain sen vaappuessa tien yli. Ketut, peurat, hirvet, rusakot ja jokin haukka  ovat usein näkemiäni lajeja.

Ja sitten, sokerina pohjalla, on eräs eläin, jonka näkeminen luonnonvaraisena on lottovoitto. Niin, kerrankin minäkin olen voittanut jotain...=) Arvaatko, mistä eläimestä on kyse? Tupsukorvainen Suomen metsien kissapeto melkein sai minut ajamaan ojaan ilmaantuessaan tiukan kaarteen takaa näköpiiriini. Tyynen rauhallisena se ylitti tien kadoten metsän siimekseen aivan liian nopeasti. Ehdin kuitenkin nähdä selvästi tupsukorvat, turkin kuviot, yllättävän korkean vartalon, kyseessä taisi olla uros.

Siinä samaisessa kaarteessa silmäni aina terästäytyvät, vaikka tiedänkin että on epätodennäköistä tai mahdotonta nähdä sitä siinä enää. Lisäksi ilveksellä on hyvin suuri reviiri, ties missä se tassuttelee. Mutta tuo on hetki, jota en unohda ja jota arvostan korkealle. Sen hetken tunsin olevani etuoikeutettu.

Vielä kun saisi kuvattua ilveksen jälkiä lumessa. En tiedä, mikä otus seuraavissa kuvissa on liikkunut pellolla, mutta lumouduin jäljistä ja niiden muodostamista kuvioista hangella.

Silmän kantamattomiin

Graafinen käyrä

Suunnanmuutoksia