Kylmää kyytiä

Törmäsin matkallani  varsinaisiin huimapäihin eli koskenlaskukilpailuun. Pakkohan sitä oli pysähtyä katsomaan. Sulamisvedet olivat saaneet joen pursuamaan vedestä  ja virta vei laskijoita, ketä nopeammin ketä kuperkeikkojen kautta hitaammin. Kyyti oli kylmää ja niin vesikin, kuulemma 4-asteista. Mukana oli naislaskijoitakin, rohkeita naisia. Laskijat kantoivat kanoottinsa laskun jälkeen itse ylös, huomasin erään naislaskijan ohi mennessä hänen rystystensä olevan verillä. Hurjaa menoa, pieni ihminen ja  vahva koski.

Kosken lähellä on ulkoilureitti, jossa kosken kuohu laimenee ja äänimaailma hiljenee. Kosken kuohujen jälkeen hiljaisuus tuntui hyvältä ja rauhoittavalta. Pikkulintujen äänet herättivät huomioni ja kas, näin pitkästä aikaa puukiipijän kiipeilevän lähikuusta tyvestä latvaan päin. Tai itse asiassa niitä oli kaksi samassa puussa. Pienen pieni asia, luontohavainto tuosta persoonallisesta linnusta sai hymyn nousemaan kasvoilleni.

Se on pienestä kiinni, hyvä mieli. Ja asenteesta. Voi tehdä tietoisen päätöksen nähdä pienissä, arkisissakin asioissa sen kauneuden ja piristävyyden. Sen hetkisen hyvän olon ja fiiliksen. Minulle sen voi tuoda luontohavainto ja luonto ylipäätään, sinulle se voi olla jokin muu asia. Mutta kun löydät sen asian, mistä pidät ja mikä sinua ilahduttaa, pidä siitä kiinni. Koska silloinkin, kun  maailma murjoo tai elämä ei mene kuten Strömsössä, se voi olla se pieni mutta hyvin tärkeä kipinä. Ilon- tai toivonkipinä, joka kantaa. Asia, joka hellii sieluasi ja sydäntäsi, jos jokin muu sitä on pahoin kohdellut. Ole hellä itsellesi ja hemmottele, olet sen ansainnut.

Uutta ja vanhaa vihreää - elämää

Luonnossa löytyy väriä nytkin, kun tarkkaan katsoo. Vanhaa ikivihreää tai uutta hentoa keväänvihreää.  Väriä näkee, jos siihen osaa kiinnittää huomionsa.

Vähän niin kuin elämässäkin, sävyjä on valkoisesta harmaan kautta mustaan. Luonnossa katseeni löytää usein maanpinnasta kaikenlaista pientä kiinnostavaa, niin pientä, että nähdäkseen sen pitää asettua nöyrästi polvilleen maanrajaan. Jep, se olen minä, joka kyykkii, tutkii ja kuvaa  pieniä kasveja tai eläimiä metsässä mitä ihmeellisimmissä asennoissa.

Kun katsoo tuon ylläolevan kasvin vihreän sähäkkää sävyä, ei voi olla uskomatta ja luottamatta  elämään. Mikä elämänvoima ja kestävyys ja upea väri. Tuo kasvi pysyy noin vihreänä läpi talven, uskomatonta. Ja sitten toisaalta tämän kevään uutta kasvua allaolevassa kuvassa, vielä hentona ja arkana.

Tunnustus

 Kiitokset Pepperille, joka  antoi minulle Liebster Blog-tunnustuksen  Omaa aikaa-blogissaan!

Ideana on jakaa tunnustusta eteenpäin ja koska viimeksi saadessani sen Marleenalta en sitä oikein osannut tehdä, tällä kertaa sen teen. Otan vain ensin pienen aikalisän ja rauhoittelen elämääni. Täytyy hieman hengitellä tässä hetkisen aikaa.

Valoisaa ja seesteistä huhtikuuta ja voimistuvaa kevättä kaikille!

Unen lintu

Tervetuloa lämpimästi mukaan Pepper.

Pääsiäisen ja hiljentymisen aika alkaa olla ohi ja paluu arkeen on edessä. Tänään olen jättänyt jäähyväiset kevään hiihdoille, hiihtelin aamupäivän metsän suojissa ja todella nautin olostani ja aurinkoisesta ja linnunlaulun täyttämästä metsästä. Ihmeellistä hiihtää talitiaisen ja peipon laulaessa ympärillä täyttä kurkkua kevättä. Kaunis aamu ja upea lentokeli sai muutkin hiihtäjät hymyilemään spontaanisti vastaantullessa.

Viimeisen hiihdon myötä jätin jäähyväiset  toisellekin asialle. Nyt on eräs aikakausi loppunut ja katse on käännetty tulevaisuuteen. Näin unessa  linnun, joka symboloi unikirjan mukaan vapautta, mielikuvitusta, herkkyyttä, haaveita ja tulevaisuudentoiveita. Ja unessa näkemäni yksinäinen lintu enteilee ylevää tavoitetta ja innoitusta. Kuulostaa rohkaisevalta, eikö vaan?

Luottamuksen tematiikkaa prosessoin mielessäni vielä pitkään, ehkäpä joskus täälläkin. Arki tulee viemään mukanaan omine kiireineen ja touhuineen ja hyvä niin. Alitajunta työskentelee kuitenkin taustalla ja käsittelee asioita siinä samalla. On  tärkeää pysyä arjessa ja elämässä kiinni, ei voi eikä ole järkevääkään jäädä paikalleen polkemaan. Kiitän teitä lukijani, jotka olette edeltäneen reilun viikon aikana kommentoineet tekstejäni ja siten osoittaneet empatiaa ja tukea. Se on tuntunut todella hyvältä ja lämmittänyt sydämessä asti. Muutamalla sanalla olette olleet kannattelemassa minua silloin, kun sitä tarvitsin.

 Talvi on irrottamassa otettaan, tervetuloa kevät

Rannalla

Vaikka lumi peittää paikoin pehmeän rantahietikon, ajattelen lämpöä ja valoa. Vaikka järven  jääkansi ulottuu kaukaisuuksiin, rantaviivan tuntumassa aistin  kevään. Vaikka veneet ovat talviteloilla, kevään selän takaa näen jo kesän.

                                  Tänä hämmennyksestä hämmennykseen 
                                  ajelehtivana yönä
                                  en löydä vieraita mantereita,
                                  en kesytä villejä eläimiä,
                                  en laske uhman kruunu päässäni
                                  verkkojani myrskyyn.

                                  Niin kuin lempeät laineet
                                  koskettavat rannan arkaa otsaa,
                                  niin minä toivon
                                  että joku minuakin

                                  Että olisin
                                  hiljainen ranta
                                  johon laine varoen saapuu

                                  Tommy Tabermann


 

Suloiset, arat nuput

Olen tehnyt luontoretkiä pyhinä joka päivä, lähtenyt aikaisin aamulla tutkailemaan kevään edistymistä eri paikoissa ja kuvitellut, että olen ainoa, joka siellä siihen aikaan liikkuu. Mutta kissanvillat, joka ikisessä paikassa on jo ollut muutamia yhtä intohimoisia ja aamuvirkkuja liikkujia. Luontoon toki mahtuu.

Koskenpauhujen läheltä löytyy myös rauhaisia suvantopaikkoja ja pikkuruisia silmäniloja. Suloiset kevään ensikukkijat pitivät aamupakkasessa nuppunsa supussa. Näin kevään ensimmäiset sinivuokotkin!

Posket punaisina, mieli tyynenä ja levollisena palasin kotiin. Uskallanpa sanoa, että tunsin jotain, joka on lähellä onnea.

Metsä

                                             Metsän seinä

                                             on vain vihreä ovi

                                             josta valo

                                             ohjaa ystävänsä.

                                             Risto Rasa

                                                 Rauhaisaa pääsiäisen aikaa!

Pieni pilkistäjä

Valoa hetkeesi  tämän pikkuruisen keväisen väripillerin välityksellä. Miten sinnikäs se onkaan, jaksaa jokaikinen kevät pinnistää vielä jäisestä maasta. Ja ensimmäinen kerta kun sen näkee - aina yhtä mukavaa.

Lunta, jäätä ja sunnuntaioloa

Elämän parhautta on nousta sunnuntaiaamuna vuoteesta onnellisena, hiukset autuaan sekaisin kurkistamaan ikkunasta, miltä maailma ulkona näyttää tänään. Kun olo on niin hyvä ja levännyt, että nousee mielellään ylös, kiireettömästi.

Ulkoiluretkellä silmät tavoittivat veden talvisia olomuotoja. Märkää, painavaa lunta, hiotun näköistä jäätä.

Tästä tyynestä, kylläisestä, raukeasta olosta on hyvä lähteä kohti uutta viikkoa. Seesteistä ja oman oloista viikon alkua sinullekin!

Uutta pukkaa

Uutta pukkaa kovasti, osassa kasveista silmut ovat jo turvonneet. Iltakävelyllä tarkastelin  omenapuun silmuja vain hetkeä ennen kuin lintu säikäytti minut perusteellisesti. Omenapuun jälkeen pysähdyin toviksi tarkkailemaan linssin läpi kolopuuta, odotin sinitiaisen menoa koloon. Tintti ei koloon mennyt, vaan pysytteli etäämmällä. Luovutin, laskin kamerani ja otin pari hidasta askelta eteenpäin.

Siinä samassa lintu pyrähti lentoon pari metriä edestäni pusikon suojista. Sydämeni hypähti kurkkuun tuhatta ja sataa, ilmeeni oli varmasti näkemisen arvoinen. Ennätin nähdä, että lähes jaloistani ampaissut lintu oli pyy. Lintu, jota harvoin  olen nähnyt. Pari kertaa  olen sen tähän tapaan vahingossa yllättänyt, se on piileskellyt viimeiseen hetkeen ja sitten pyrähtänyt pakoon säikäyttäen samalla minut kunnolla.

Kotimaan luonto-oppaassa pyyn kohdalla Pertti Koskimies kirjoittaa, että syntytarun mukaan pyy on linnuista vanhin ja oli aluksi kaikkein suurin. Kun "pyy pyrähti, niin maa järähti, ja Luojan syvän värähti"

Eilen minunkin sydämeni värähti. Melkein kurkkuun asti.