lauantai 14. heinäkuuta 2012

Ikivanhan raunion lumoissa

Matkatessaan samaa pitkää reittiä  vuosikausia jotkin sen kohdat, risteävät tiet ja nähtävyydet kiinnittävät huomion joka kerta. Niissä on jotain, mikä kiinnostaa vuosi vuoden jälkeen. Kesämatkoillani  tälläinen kohde  on  jo vuosia ollut Pälkäneen rauniokirkko.

Pälkäneen rauniokirkko on kiehtonut minua kauan  ja nyt sen ohittaessani päätin  lopulta tutustua siihen. Raunioissa ja linnoissa on jotain hyvin salaperäistä ja jännittävää  aikuisenakin.Voi edelleen tuntea olonsa hiukan satumaiseksi liikuskellessaan ikivanhan raunion sisällä ja kurkistellessaan  sen ovi- ja ikkuna-aukoista.

Opastaulussa kerrotaan arkkienkeli Mikaelin olevan kirkon suojelupyhimys. Varsinkin myöhäiskeskiajalla katolisessa uskossa pyhimysten ajateltiin  olevan erikoistuneita tietylle osa-alueelle, Mikael oli erikoistunut  sielujen punnitsemiseen. Tuo ajatus mielessä Pyhän Mikaelin kirkossa on vaikuttavaa  astella ja tunnustella ilmapiiriä.














Monia haluamiaan asioita lykkää syystä tai toisesta hamaan tulevaisuuteen. Elää sitku-elämää. Mutta miksei toteuttaisi niitä asioita jo tänään?  Eläminen tässä päivässä on  vapautumista itsensä ja toiveidensa toteuttamiseen. Jossain elämänvaiheessa omat toiveet jäävät ehkä  taka-alalle, mutta  toisenlainenkin aika tulee ja on mahdollinen. Tutkimuksissa on todettu juuri toiveiden ja haaveiden toteuttamisen tuovan onnen tunnetta ja tyydytystä  ihmisille. Ne toiveet ja haaveet voivat olla pieniäkin, mutta silti ihmiselle hyvin merkityksellisiä.

Minä olen alkanut  tehdä haluamiani asioita ja muuttaa toiveitani todeksi, jos pystyn. Jos lykkään haluamieni asioiden tekemistä, ne saattavat jäädä tekemättä ikiajoiksi, hautautua arjen touhuihin ja rutiineihin. Minä haluan elää  nyt, tänään. Hyvää, omannäköistäni elämää. Kannustan sinua, tee sinäkin niin.









2 kommenttia:

AAMU kirjoitti...

Kuin aika olisi kivettynyt muureihin.

Sielujen punnitsijalla on tosi vaativa tehtävä, enpä halusi itselleni moista vastuuta. Ilmeisesti toimii Pietarin oikeana kätenä Taivaan portilla.

FeminineApproach kirjoitti...

Hienosti sanot, aika kivettynyt muureihin. Raunion sisällä on tosiaan ajaton olo. Niin ajaton, että melkein odottaa Mikaelin ilmaantuvan nurkan takaa pitkässä viitassaan sinua kohti.