Miten muutoksen sietäminen on niin vaikeaa? Kun haluaisi elää seesteistä ja rauhallisen onnellista elämää ja iloita vaan mukavista yllätyksistä. Niin, tiedän, elämä ei ole sellaista kepeää ruusuillatanssia ja stabiilia aina ja ikuisesti, mutta siltikin. Minun on vaikeaa hyväksyä ja sulattaa muutosta silloin, jos se tapahtuu ilman että olen siihen valmis.
Asettuuko ihminen elämänuomiinsa tyytyväisenä, kun kaikki sujuu, terveys on kunnossa, töissä menee siinä sivussa ja ihmissuhteet kukoistavat? Asettuuko niihin uomiin niin tiukasti, että kun jokin liikahtaa tai muuttuu, konseptit menevät sekaisin? Jos siis on tunne, ettei muutos ole omissa käsissä. Jos muutos tulee annettuna ilman mitään vaikutusmahdollisuuksia siihen. Tai vaikka päätöksen muutoksesta oma-aloitteisesti teetkin, tunnet olevasi jonkin asian tai ihmisen siihen "pakottama". Muutokseenhan on helppo lähteä, jos itse sitä haluaa.
Jos on vaikka harkinnut elämänmuutosta pitkään ja hartaasti ja päättää lähteä toteuttamaan sitä. Silloin muutoksen alullepano on virkistävää ja innostavaa. Niin no, toiset harkitsevat pitkään ja toiset vähän lyhyemmän aikaa...=) Mutta joka tapauksessa, kun on itse valmis muutokseen, se ei tunnu vaikealta. Ja toisesta näkökulmasta katsottuna, jos et ole siihen valmis, vaikka periaatteessa näetkin muutoksen tarpeellisuuden ja haluat vain vielä hieman harkita, muutos tuntuu hankalalta.
En tiedä, olenko kehittynyt tuossa tähän ikään kuinka paljon. Tai no olen minä jonkin verran, enemmän teen nykyään nopeita, spontaaneja päätöksiä intuition perusteella. Isojakin muutoksia olen tehnyt lyhyellä harkinta-ajalla. Olen tajunnut, että tietty päätös on tilanteessa ainoa oikea, vaikka sen tekeminen saattaa kirpaistakin syvältä ja tiedän, että se voi tuntua arkana pitkään. Nyt kun ajattelen, yleensä ne nopeatkin päätökset ovat olleet oikeita, mutta kyllä muutama hutikin mahtuu joukkoon. Ja toisaalta, joitakin asioita pitää harkita pitkään ja monelta kantilta, ettei tee virheliikkeitä.
Juuri nyt puntaroin erästä asiaa, heilun puolelta toiselle, olen jotenkin ihmeellisen päättämätön. Välillä tunnen innostusta ja tuumin, tuo on mielettömän kiinnostava juttu ja haluan lähteä siihen mukaan. Haluan kokea ja elää sen, nähdä ja aistia ja olla mukana. Ja sitten seuraavana päivänä ajattelen, että miksi lähtisin siihen mukaan, varsinkin jos siellä törmään erääseen henkilöön, jota en halua nähdä. Se romuttaisi kaiken sen muun ihanan ja ainutlaatuisen ja koko homma menisi kiville. Tämä puntaroimani asia ei ole muutos, mutta eräänlainen käännekohta kuitenkin, rohkeutta vaativa. Ja nyt olen kiikun kaakun.
Palatakseni muutokseen, sen hyväksyminen ei ole minulle aina helppoa. Miten te sen koette? Hyväksyttekö yllättävät käänteet elämässä ihan tuosta vaan? Vai tuntuuko se hankalalta? Miten te muutoksesta selviätte ja sitä prosessoitte? Olisi kiinnostavaa kuulla mielipiteitänne ja kokemuksianne.
4 kommenttia:
Vanha konsti on heittää lanttia. Jos ensimmäinen reaktio tulokseen on vaikka epämääräinenkin tyytymättömyys, on valittava se toinen.
Niin Aamu, lanttiakin voisi viskata. Siitäpä onkin aikaa, kun niin olen tehnyt.
Noh, nukun vielä parin yön yli ja sitten teen päätökseni, meni syteen tai saveen.
Asia tuntuu sinulle tärkeältä... Tuota kysymystäsi mietin että miten itse kohtaan yllättävät tilanteet elämässä...
Minä menen tunteella ja aika itsekkäästikin uusiin tilanteisiin. Tarkoitan sitä että asioiden puntarointi ja malttavaisempi mieli säästäisi minut monelta surulta ja ikäviltä seurauksilta. Olen jälkiviisas. Mutta opin kantapään kautta enkä koe häpeää tms asioista, joka aika usein normiteussa maailmassa rajoittaa ihmisten toimintaa...Ehkä siksi että minä elän niin että tuntuu hyvälle ja pystyn perustelemaan tunteella toimintani :-)
Ja sopeudun vallitseviin olosuhteisiin tietysti. Edelliset esimerkit koskivat työelämää
Riippuu tietysti vähän asiasta.
Mukavaa Outi että kerrot omasta tavastasi, muiden tapaan on hyvä peilata omia kokemuksiaan. Ihmiset ovat erilaisia ja suhtautumistavat samoin, se tekee elämästä rikasta ja mielenkiintoista pohdittavaksi.
Asia on minulle tärkeä, oikein huomasit. Ajatusten purkaminen tänne blogiin selvittää ja jäsentää niitä itselle ja keventää samalla oloa. Ja jos siinä samalla voisi oppia jotakin, vaikka rippusenkin....siinä toivossa....=)
Lähetä kommentti